Etusivu

Tiedotus

Toiminta

Jäsenyys

Linkit

Palaute

Yhteystiedot

   
Mittava ajan säästö...

Sunnuntaina, lokakuun puolenvälin tienoilla saatiin saaliiksi komea, hankosarvinen sonni. Osa porukkaa lähti nylkemään sitä lahtivajalle ja osa jäi vielä jahtiin, kun aikaa oli vielä pimeän tuloon.Piirityksessä oli emä vasan kanssa. Vasaa ammuttiin n. klo 16,00 muistaakseni kaksi kertaa. Vasa linkutti pahasti, mutta hävisi, kuin tuhkatuuleen.
Verta löytyi n.70:n metrin päästä ampumispaikasta kolmesta kohtaa ämpärinpohjan kokoiset läntit. Ei luulisi olevan kaukana. Muutama mies seurasi jälki jäljeltä vasaa jonkun matkaa ja taas jäljet hävisi. Soittelin lahtivajalta voudille, kun arvelin, että kaikki ei ole nyt kohdallaan, kun viipyvät niin pitkään. Vouti kertoi tilanteen ja sovittiin, että tulen paikalle 6kk ikäisen karhukoiranpennun kanssa, kun se on joskus verijälkiä hieman seurannut.
Menin koiran kanssa paikalle ja olin jo melkein ampumapaikalla, kun joku onneksi muisti, että eräällä seuramme jäsenellä on verijäljelle opetettu koira. Soitto miehelle ja kaveri oli paikalla n.20 minuutissa, vaikka koira ja mies tuli eri osoitteesta.
Alkoi olla jo hämärää. Koira, joka on rodultaan pitkäkarvainen mäyräkoira seurasi jälkiä n.300 metriä.Mutta pimeys on jo lokakuussa armoton ja tuo kolmen hengen ja yhden koiran jäljestysporukka joutui jättämään työnsä kesken.Lähdettiin kotiin ja päätettiin etsiä päivänvalolla uudelleen. Otin seuraavan päivän vapaata töistä ja kuljettiin ampujan kanssa maastoa järjestelmällisesti, vaan ei vasaa löydy. Ampuja joutui lähtemään paloittelemaan edellispäivän hirveä lahtivajalle. Kuljin mäkistä maastoa n.7 tunnin ajan ristiinrastiin n.20.m välein, katsoen kaikki ojat, suot ja kosteikot mistä haavoittuneen hirven voisi olettaa löytyä. Vaan kun ei löydy. Iltapäivällä tuli ampuja, kaksi muuta miestä sekä sama koira ohjaajan kanssa paikalle ja lähdettiin ampumapaikalta uudelleen jäljille. Koira seurasi samaa reittiä n.300m mitä oli illallakin seurannut ja jatkoi eteenpäin. Olin nähnyt läheisellä hiekkatiellä epämääräiset vasanjäljet, jonka toinen sorkka oli painunut huomattavasti enemmän kuin toinen maahan. Kerroin havaintoni koiranohjaajalle. Sulassa maassa ei näkynyt verta ollenkaan missään vaiheessa, kun vielä yön ja lähes koko päivän satoi vettä.
Koira seurasi jälkiä nenä maassa ja ainakun hukka tuli, koira alkoi hakea uudelleen jälkeä. Mentiin edellämainitun hiekkatien yli jälkiä pitkin. Tulimme lopulta korkealle mäelle, josta vasa löytyi makuulta yrittäen vielä jaloilleen. No se siitä sitten. Mitäpäs sitä tästä sitten opitaan. Kun asiansaosaava jälkikoira saatiin paikalle ohjaajan kanssa, aikaa siitä, kun vasa oli auton lavalla meni n.1,5 tuntia. Jäljestysmatka oli n.1,3km maasto mäkistä, johon kuului myös tie. Keli oli varmaan huonoimmasta päästä. Kuvitelkaa millainen ajan säästö on, kun saatavilla on kunnon jälkikoira. Jäljestyksen hoiti pieni porukka ja yksi koira. Edellisiltana metsässä istui tulilla liki kymmenen miestä ja odotteli mitä tapahtuu. Mielipiteitä ei tarvinnut kysellä, kun ne pystyi lukemaan miesten kasvoilta. Meille huojentava tieto on, että saatavilla on kyseinen verijäljelle kolutettu koira ja osaava ohjaaja. Muuten vasalta oli oikea etujalka ylhäältä irtipoikki. Ja kiitokset koiranohjaajalle ja makoisia luita koiralle.

Veijo Vesterinen